Lajiesittely
Judo on maailman levinnein ja harrastajamääriltään suurin kamppailulaji. Kansainväliseen judoliittoon (IJF) kuuluu 199 jäsenmaata. Judo on olympialajien joukossa viidenneksi suurin laji kansainvälisen liiton jäsenmaiden lukumäärällä mitattuna. Euroopassa lajia harrastaa yli kaksi miljoonaa ihmistä. Suomessa seuroja on 118 ja harrastajia niissä yhteensä n. 12.500.
Judo syntyi 1880-luvulla, kun lajin kehittäjä Jigoro Kano muokkasi vanhoista japanilaista taistelutaidoista liikuntamuodon, jossa vastustajaa vahingoittamatta voitiin kilpailla. Judo esiteltiin ensimmäisen kerran Suomessa jo vuonna 1890, jolloin lajin kehittäjä vieraili Helsingissä. Varsinainen judotoiminta alkoi Suomessa 1954. Suomen Judoliitto ry perustettiin vuonna 1958. Olympialajiksi judo valittiin 1964.
Judo kehittää tasapuolisesti kestävyyttä, voimaa, nopeutta, notkeutta sekä tasapainoa ja ketteryyttä. Judon yhtenä tavoitteena on, että mieli saisi hallitakseen mahdollisimman hyväkuntoisen kehon. Judossa on lukematon määrä erilaisia tekniikoita. Jokainen löytää varmasti itselleen parhaiten sopivan "judotyylin". Sillä ei ole väliä oletko pitkä, lyhyt, lihava tai laiha. Judo sopii kaikille kuntourheilunmuodoksi ikään, kokoon ja sukupuoleen katsomatta.
Uutiset
- 10 toukokuun 2025 by HauVe, in Hiihto,Hiihtojaosto,Judojaosto,Koripallo,Kuntojaosto,Yleistä,Yleisurheilu,Yleisurheilujaosto
Haukiputaan Kunniakierroksessa tukijoina mukana – sivua päivitetään
YRITYKSET Eero Sjögren Oy &nb...READ MORE + - 10 toukokuun 2025 by HauVe, in Hiihto,Hiihtojaosto,Judojaosto,Koripallo,Kuntojaosto,Yleistä,Yleisurheilu,Yleisurheilujaosto
Kansallinen juoksupäivä on nyt Haukiputaalla – Kunniakierros lauantaina 17.5.2025 klo 13 – 14 keskusurheilukentällä
Kansallisen juoksupäivän teemalla järjestämme perinteisen Kunniakierros tapahtum...READ MORE + - 10 toukokuun 2025 by HauVe, in Hiihto,Hiihtojaosto,Judojaosto,Koripallo,Kuntojaosto,Yleistä,Yleisurheilu,Yleisurheilujaosto
Haukiputaan torilla tavataan la 10.5.2025 klo 12 – 15 unelmien liikuntapäivänä
Haukiputaan Veikot on mukana Haukiputaan toritapahtumassa lauantaina 10.5.2025 k...READ MORE +
HauVe - kan treeniajat alkaen 10/2022
Judosalin osoite: Liikuntakeskus Core, Nikintie 1, 90820 Kello (Oulu)
Judoharjoitus juniorit ja aikuiset tiistai ja torstai 18:00 - 19:30
Yhteystiedot
Yhteyshenkilö:
Jari Metso
puh. 044 219 2019 tai jarimetso[at]gmail.com