Palaute
Tiedotearkisto
Materiaalisalkku
Jaostot
Lomahuoneistot
Jäsenasiat
 Etusivu

Pääuutiset
Maija Kumpula juoksi kultaa veteraanien MM-halleissa Jyväskylässä (3.4.2012)
Haukiputaan Veikkojen Maija Kumpula voitti kultaa N65 sarjan 8 km maastojuoksussa tänään alkaneissa veteraanien MM-kisoissa Jyväskylässä! Lämpimät onnittelut Maijalle! HauVelaisista aloittaa kilpailu-urakkansa huomenna keskiviikkona Tauno Niskanen, joka osallistuu M75 sarjassa kuulaan, keihääseen, kiekkoon ja painonheittoon.
Anne Jussila HauVen uudeksi puheenjohtajaksi (1.4.2012)
Haukiputaan Veikkojen kevätkokous päättyi ke 28.3.2012 iloisissa tunnelmissa, sillä HauVen puheenjohtajaksi saatiin omassa seurassa koko nuoruutensa aktiivisesti toiminut Anne Jussila. Anne toimii tällä hetkellä Veikkojen naisten 2. divisioonassa pelaavan salibandyjoukkueen kapteenina ja pelaaja-valmentajana. Anne on aiemmin vetänyt myös seuran yleisurheilukoulua yhdessä äitinsä Ritva Jussilan kanssa. Ritva-äiti toimi aiemmin pitkään Veikkojen puheenjohtajana ja hän jatkaa edelleen johtokunnan jäsenenä. Anne Jussila on valmistunut kasvatustieteen maisteriksi vuonna 2011. Hän oli mukana hankkeessa, joka tutki liikkumista oppimisen ja yhteisöllisyyden tukijana peruskoulussa. Anne Jussila oli myös mukana esittelemässä hanketta "Haasteena liikkumattomattomat lapset ja nuoret" - seminaarissa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksessa 13.4.2011 järjestetyssä tilaisuudessa. Toivotamme lämpimästi onnea Annelle tulevassa tehtävässä Haukiputaan Veikkojen puheenjohtajana! Annen koulutus ja monipuolinen kokemus seuran toiminnoista luo hyvät mahdollisuudet toiminnan edelleen kehittämiselle. HauVe:n kevätkokouksessa täydennettiin myös johtokuntaa yhdellä jäsenellä. Kuudenneksi jäseneksi johtokuntaan valittiin Kasper Åman, joka toimii aktiivisesti seuran koripallojaostossa. Jatkuvuuden ja tiedonvälityksen turvaamiseksi entinen puheenjohtaja Marjo Sjögren lupautui mielellään hoitamaan seuran sihteerin tehtäviä toistaiseksi.

Muut uutiset
Yleisurheilukoulut nyt keskiviikkoisin Haukiputaan keskusurheilukentällä (7.5.2012)
Kevään ulkoyleisurheilukausi on nyt avattu ja harjoitukset jatkuvat KESKIVIIKKOISIN Haukiputaan keskusurheilukentällä, lasten yleisurheilukoulu klo 17.30 - 18.30 ja aikuisten yu-koulu klo 18.30 - 20.00. Toukokuun viimeisellä viikolla (ke 30.5) harjoituksia ei pidetä koulujen päättäjäisjuhlien ym. vuoksi. Sen sijaan torstaina 24.5.2012 järjestetään Juoksukaruselli-tapahtuma klo 18.00 alkaen Haukiputaan keskusurheilukentällä. Ohjelmassa viestijuoksuja, maastojuoksua, nopeustestausta ym. hauskaa ohjelmaa. Tervetuloa mukaan! Yu-koulu pidetään normaalisti ke 23.5 Juoksukarusellitapahtuman lisäksi.
Luento nuoren urheilijan ravitsemuksesta ma 23.4.2012 klo 18.00 - 20.00 (20.4.2012)
Tule kuuntelemaan kiinnostavaa luentoa nuoren urheilijan ravitsemuksesta ma 23.4.2012 klo 18.00 - 20.00. Luento järjestetään Heiton talolla (Törmäntie 15) ja luennoitsijana on laillistettu ravitsemusterapeutti, FT Marja Vanhala ODL Liikuntaklinikalta. Tilaisuus on maksuton Haukiputaan Veikkojen ja Heiton jäsenille. Järjestelyjen vuoksi ilmoittaudu kuitenkin ennakkoon: tinja.repo[at)haukiputaanheitto.fi
Hiihtokauden päättäjäiset Virpiniemen Ylämajalla ma 21.5.2012 klo 18.00 (19.4.2012)
Hienosti sujuneen hiihtokauden päättäjäiset pidetään Virpiniemen Ylämajalla maanantaina 21.5.2012 klo 18.00 alkaen. Samalla on mahdollisuus tutustua seuran kautta tilattaviin uusiin hiihdon kilpailu- ja lämmittelyasuihin sekä tehdä tilaus niistä. Tervetuloa mukaan! Tiedustelut: Päivi Parttimaa, 044 556 9250.
Yleisurheilukoulujen huhtikuun harjoitukset (19.4.2012)
Aikuisten yleisurheilukoulu kokoontuu huhtikuussa seuraavan kerran perjantaina 20.4.2012 klo 18.00 Raksilan jäähalliin Ouluhallissa pidettävien Rakentajamessujen vuoksi. Myös perjantain 27.4.2012 harjoitukset pidetään jäähallissa. Pukeuduthan riittävän lämpimästi, sillä treenaamme sekä käytävällä että portaissa. Kokoontuminen hallin Raksilan puoleiseen päähän klo 18.00. Lasten yu-koulu kokoontuu vielä kerran Jatuliin tiistaina 24.4.2012 klo 18.00 - 19.00. Toukokuussa siirrytään mahdollisuuksien mukaan jo Haukiputaan keskusurheilukentälle. Ensimmäiset harjoitukset pidetään ulkona torstaina 3.5.2012, lasten yu-koulu klo 17.30 - 18.30 ja aikuisten yu-koulu heti perään klo 18.30 - 20.00.
Ouluhallin ratapinnoite on kulunut ja kaipaisi uudistamista - allekirjoita adressi (18.4.2012)
Ouluhallin kestopäällystepinnoitteen uusimisesta on jo kohta 15 vuotta aikaa. Viimeksi v. 1986 valmistuneen Ouluhallin ratapinnoitetta on uusittu v. 1996. Rata kaipaisi siis kohennusta, joten osallistu Oulun Pyrinnön keräämään adressiin oheisen linkin kautta 12.4.2012 - 20.5.2012.



 
 © 2008 Haukiputaan Veikot ry SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu